Lottonumero.com

Takaisin artikkelien luetteloon

Kuinka tulla rahapelimiljonääriksi?

Julkaistiin , muokattiin . Sivua on katseltu 2086 kertaa.

Suomalaiset ovat intohimoista lottokansaa ja kysymys ”Miten voitan lotossa?” pyörii monen mielessä yhtä hartaasti kuin ”Mikä on elämän tarkoitus?” Lotossa voittamisen todennäköisyys on noin yhden suhde viiteentoista miljoonaan, mutta joidenkin mukaan muun muassa matemaattisella ajattelulla voi olla oma osansa voitokkaan rivin valitsemisessa.

Veikkauksen Lotto rantautui Suomeen 1970-luvulla ja se sai heti suomalaisten jakamattoman huomion. Ajatus rikastumisesta yhdessä yössä on kiehtonut monia siitä asti ja joidenkin ihmisten kohdalla haave onkin toteutunut. Suuria voittoja on tipahdellut vuosien varrella pitkin Suomea. Vuonna 2016 yli 14 miljoonan lottovoitto meni Tuusulaan, vuonna 2014 Lahdessa voitettiin yli 13 miljoonan potti. Netti on pullollaan vinkkejä siitä, miten oikea rivi valitaan. Toiset luottavat matematiikkaan, toiset taikauskoon.

Tässä muutama vinkki, joiden avulla parannat mahdollisuuksia välttää jaettu potti, mikäli onni osuu kohdalle:

- Valitse riviisi numero tai numeroita, jotka ovat suurempia kuin 31. Suurin osa Suomessa pelatuista lottoriveistä koostuu pelaajan lähipiirin syntymäpäivistä. Valitsemalla numeroita, jotka eivät esiinny päivämäärissä, vältyt paremmin jakamasta mahdollisen potin jonkun toisen pelaajan kanssa.

- Älä tee lottoruudukkoon symmetrisiä kuvioita. Etenkin ruudukon pystysarakkeet ovat monen lottoajan suosiossa, joten mahdollisen voittopotin osuessa näille numeroille, jäisi voitettu summa henkilöä kohden melko pieneksi.

- Alusta lähtien yksi Loton suosituimmista riveistä on ollut 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7. Perättäisten numeroiden käyttö lottorivissä ei ole järkevää, sillä voiton osuessa osingoilla on taas useampi voittaja.

- Suosituimmat käytetyt numerot lotossa ovat 9, 3 ja 7. Näiden numeroiden käyttö lottorivissä melko varmasti takaa sen, että potti menee jakoon useamman ihmisen kesken.

Kuten varmasti huomaat, yllä olevilla vinkeillä ei löydä oikotietä onneen. Totuus on se, että Loton voittoprosentti on loppupeleissä hyvin pieni ja kysymys on onnesta ja strategian vaikutus lopputulokseen on hyvin pieni.

Rikastuminen netin rahapeleissä on kuitenkin mahdollista ja suuremman voittoprosentin vaihtoehtoja löytyy pilvin pimein. Voit suunnata katseesi nettikasinoille:

- Matemaattisesti lahjakkaille, strategiaa rakastaville pelaajille pokeripelit ovat hieno vaihtoehto ja mahdollisuudet rikastumiseen kasvavat taitojen mukana.

- Keno voi olla paras vaihtoehto silloin, kun haaveilet nopeista voitoista pienillä panoksilla. Keno-pelejä löytyy muualtakin kuin Veikkauksen sivuilta. Nettikasinoiden kenot ovat huomattavasti monipuolisempia ja hauskempia ja niiden voittoprosentit suurempia.

- Nettibingon parissa pääset pelaamaan samalla kun chattailet toisten pelaajien kanssa. Voitot maksetaan riihikuivana käteisenä, eikä naapurin Martan kokoamina herkkukoreina.

- Netin huikeat jackpotit tarjoilevat miljoonapotteja ja voiton mahdollisuus on todennäköisempi kuin lotossa. Voit ottaa vauhtia pelaamiseen tarkistamalla parhaat casino tarjoukset, sillä nettikasinoiden ensitalletusbonuksilla pelaat pitkälle panostamatta omaa rahaa ollenkaan.

- Mikäli tunnet vetoa urheilun maailmaan, voi vedonlyönti olla sinun juttusi. Netin parhaimmat vedonlyöntisivustot ja uudet vedonlyöntibonukset pitävät huolen siitä, etteivät jännittävät veikkauskohteet ikinä lopu kesken.

Takaisin artikkelien luetteloon